Tag Archives | Turku

Aikainen aamu Turussa

Eilen lauantaina olin sopinut olevani aamulla klo 7 Turussa. Tarkoitus oli ehtiä kuvaamaan Essin haluamia kuvia ennen vesisateita. Ei kuitenkaan ehditty montaa ruutua napata kun jo satoi, joten kuvauspaikkojen kanssa tuli rajoite ja joutui poikkeamaan suunnitelmista ja soveltamaan.

Kuvausharrastus on varmaan edennyt pykälän eteenpäin, tälle kesälle on tullut monia yhteydenottoja tuntemattomilta ihmisiltä – siinä toki on auttanut se että kuvaajaprofiilini löytyy muutamalta sivustolta. Mukavaa kuitenkin että saa kuvata niin ettei tarvitse väkisin anella tyyppejä kameran eteen. Samoin enää ei niin säikähdä muuttuvaa tilannetta vaan osaa jo hieman soveltaa. Homma menee kuitenkin pääsääntöisesti vielä niin että on sovittu joku teema, ja sitten on kuvattu ihan fiilispohjalta. Kuvauspaikoistakaan ei ole aina ollut täyttä varmuutta etukäteen. Tavoite on kuitenkin se että kuvia pystyisi myös suunnittelemaan mahdollisimman paljon etukäteen, niin että itse kuvaussessio jäisi aika lyhyeksi. Saa nähdä pääseekö tuohon koskaan, vaatii kuitenkin treeniä että tekniikka, varjojen ja valon hallinta kehittyy. Pikkasen tässä taas talvi jännittää miten käy, kun ei ole talveksi mitään sisätilaa missä kuvailla.

0

Vuosi pulkassa

Vuosi pulkassa. Ensimmäiset henkilöpotretit tuli otettua tammikuussa. Koko vuoden saldo on henkilökuvauksen kannalta pettymys, olisi mieli tehnyt treenata enemmänkin. Parista jutusta onkin ollut puhetta mutta ajan ja sopivan kuvauspaikan löytäminen tuntuu olevan jonkinmoinen haaste. No, tästä ei voi kuin parantaa.

0

Tähystäjä

Tänään kuvattiin ihan treenausmielessä mitä mieleen tulee. Kuvaussessio suoritettiin Turussa.  Kiitokset Oonalle kärsivällisyydestä.

0